HUOM! Hakuaika umpeutuu jo 16.2.

HAKUKUULUTUS: 
RKI hakee koulutussuunnittelijaa määräaikaiseen työsuhteeseen

 

RKI on vuonna 1981 perustettu sitoutumaton rauhankasvatusjärjestö. Kohderyhmämme ovat nuorisotyöntekijät, opettajat ja muut kasvattajat. Työmme keskittyy Suomeen, mutta meillä on useita kansainvälisiä hankkeita pääosin eurooppalaisten kumppaniemme kanssa.

Etsimme katsomusdialogista ja ennakkoluulojen käsittelystä nuorisotyöntekijöiden ja nuorten kanssa kiinnostunutta ammattilaista koulutussuunnittelijan määräaikaiseen tehtävään. Työ alkaa 16.3. tai mahdollisimman pian ja kestää 31.1.2021 saakka. Koulutussuunnittelijan pääasiallisena tehtävänä on nuorisotyöntekijöille (järjestöt ja kunnat) ja järjestöjen vapaaehtoisille suunnattujen koulutuskokonaisuuksien suunnittelu ja toteuttaminen. Lisäksi työhön liittyy hankkeen hallinnointiin liittyviä tehtäviä. Työn tavoitteena on tuottaa nuorisokentän toimijoille katsomuksia ja ennakkoluuloja käsittelevän dialogin ohjaajakoulutus ja sen oheismateriaali, sekä järjestää kasvattajille ja nuorille suunnattuja työpajoja. Lisäksi koulutusten sisällöt voivat liittyä esim. yhdenvertaisuuden, antirasismin ja moninaisuuden teemoihin.

Pienen järjestön todellisuuteemme kuuluu työnkuvien laaja-alaisuus ja vaihtelevuus. Tukenasi työssäsi sinulla on RKI:n innostava, moninainen ja pedagogisesti osaava työyhteisö. Työ sisältää useita matkapäiviä kuukaudessa sekä vähäisessä määrin ilta- ja viikonlopputöitä. Työaika määräytyy yksityisen opetusalan TES:n mukaisesti.

Edellytämme:

Arvostamme esimerkiksi osaamista ja kokemusta seuraavista aiheista: 

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Tarjoamme innostavan työyhteisön ja katsauksen suomalaiseen ja eurooppalaiseen rauhantyöhön sekä mahdollisuuden oppia ja luoda uutta kanssamme.  Työotteemme on rohkea, anti-rasistinen ja kansainvälinen. Toimistomme sijaitsee Helsingin Kalliossa. Työstä maksettava palkka on 2 700 euroa / kk. Lisätietoja tehtävästä ja tiedustelut: johtava asiantuntija Saara Nykänen +358 50 325 2012 ke 12.2. klo 9–10.30 ja pe 14.2. klo 13–14.

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelo viimeistään 16.2.2020 sähköpostitse osoitteeseen saara.nykanen(at)rauhankasvatus.fi. Otsikoi viestisi “Hakemus koulutussuunnittelija” ja sukunimesi. Haastattelut järjestetään 27.2. klo 9–13 välisenä aikana.

 

Z

 

Jenni Leppänen

Tiedottaja / Communications Officer

jenni.leppanen@rauhankasvatus.fi

+358  40 145 2502
Rauhankasvatusinstituutti ry / The Peace Education Institute

Toinen linja 17

00530 Helsinki
Finland

 

rauhankasvatus.fi

rauhankasvatus.fi/en/

maailmankoulu.fi