Hanke -- Fingon Hanke-listalla jaetaan ajankohtaista tietoa kehitysyhteistyöhankkeiden rahoituksesta, koulutuksesta ja muista hanketyön aiheista.

Tietoja listasta Hanke

Hanke-lista on tarkoitettu kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista vastaaville henkilöille. Fingo kertoo listalla ajankohtaisista hankkeisiin liittyvistä asioista, kuten ulkoministeriön hanketuen muutoksista ja hanketyötä tukevista koulutuksista. Järjestöt voivat lähettää listalle myös omia viestejään ja keskustella esimerkiksi hankkeen suunnittelusta tai raportoinnista.

Listan käyttäjien tulee sitoutua asialliseen sekä kunnioittavaan keskustelunsävyyn. Fingo ei lain mukaan ole vastuussa listan sisällöstä, mutta pyrimme kitkemään pois laittomuudet, kuten kiihottamisen kansanryhmää vastaan ja väärinkäytökset, kuten tahallisen harhaanjohtavan viestinnän ja epärehellisen taloudellisen voiton tavoittelun. Erotamme laittomia tai väärinkäytöksiä sisältävien viestejä lähettävät henkilöt välittömästi listalta sekä puutumme asiattomaan ja provokatiiviseen keskusteluun.

Saat viestisi listalle lähettämällä sen osoitteeseen hanke@lists.fingo.fi.

Nähdäksesi listalle aikaisemmin lähetetyt viestit, siirry Hanke arkistoon.

Listan käyttäminen Hanke
Postittaaksesi viestin kaikille listan jäsenille, lähetä viesti osoitteeseen hanke@lists.fingo.fi.

Voit liittyä listalle tai muuttaa asetuksiasi allaolevassa kappaleessa.

Listalle Hanke liittyminen

Liity listalle Hanke täyttämällä oheinen lomake. Sinulle lähetetään viesti, joka vaatii vahvistuksen, näin estetään muita tarpeettomasti liittämästä sinua listalle. Tämä on piilotettu, joka tarkoittaa, että listan jäsentiedot ovat tarjolla vain listan ylläpitäjälle.

    Sähköpostiosoitteesi:  
    Nimesi (vapaaehtoinen):  
    Voit antaa tähän salasanan asetustesi ylläpitoa varten. Tämä salasanan suojaus järjestelmässä on heikko, mutta se estää muita käyttäjiä pääsemästä tahattomasti listalla oleviin tietoihisi käsiksi. Älä käytä tässä samaa salasanaa, jota käytät tärkeiden asioiden suojaamiseen sillä salasana lähetetään tarvittaessa sinulle suojaamattomana sähköpostiviestinä.

    Jos et täytä salasanakenttää niin järjestelmä generoi automaattisesti sinulle salasanan. Salasana lähetetään sinulle sähköpostilla, kun olet vahvistanut listalle liittymisesi. Voit aina pyytää järjestelmää lähettämään salasanasi sähköpostitse, jolloin voit muuttaa omia postituslista-asetuksiasi.
    Valitse salasana:  
    Valittu salasana uudestaan:  
    Millä kielellä haluat ohjeet ja lomakkeet?  
    Haluatko vastaanottaa listan viestit päivittäisenä kokoelmana yksittäisten viestien sijaan? Ei Kyllä
Hanke Listalle liittyneet
(Liittyneiden lista on vain listan ylläpitäjän saatavilla.)

Syötä ylläpitäjän osoite ja salasana siirtyäksesi listalle:

Ylläpitäjän osoite: Salasana:   

Irtisanoaksesi itsesi postituslistalta Hanke, ottaaksesi salasanan muistuttaja, tai vaihtaaksesi liittymisasetuksiasi syötä liittymissähköpostiosoiteesi:

Jos jätät kentä tyhjäksi, sinulta kysytään sähköpostiosoitteesi

Hanke lista helena.nevalainen at fingo.fi ylläpitäjänä
Hanke ylläpito käyttöliittymä (vaatii valtuutuksen)
Yleiskuva kaikista lists.fingo.fi postituslistoista

Delivered by Mailman
version 2.1.23
Python Powered GNU's Not Unix Debian Powered